Ohjeet ratsastajille

Luethan ohjeet, jotta tiedät, miten meidän tallillamme toimitaan. Aina saa myös soittaa tai laittaa viestiä ja kysyä lisätietoa!

 

Yleisiä ohjeita

Meillä varatun maaston aika on tallille saapumisaika: jos varaat klo 10 maaston, saavu tallille klo 10. Meillä ei ole välttämättä henkilökuntaa paikalla, jos tallille saavutaan etukäteen. Hevosilla on myös taukoja, joita toivomme asiakkaidemme kunnioittavan. Näin hevoset pysyvät tyytyväisinä ja jaksavat tehdä töitä.

Tallin parkkipaikka sijaitsee heti tienhaaramme jälkeen oikealla, punaisen rakennuksen seinustalla. Tallin pihaan, mäkeä alas ajaminen ei ole sallittua. Meillä liikkuu pihalla vapaana lampaita, kanoja, kissoja ja koiria, joten toivomme, että ajokieltoa noudatetaan.

Hevosten aitauksiin meneminen on kiellettyä. Aitalangoissa kulkee sähkövirta, joten pidäthän etäisyyttä aitoihin. Ethän myöskään ruoki mitään pihamaalla olevia eläimiä ja kunnioitat niiden rauhaa.

Huomaathan, että islanninhevosen pienehkön koon vuoksi, painoraja tallillamme on lyhyemmillä maastoilla 90 kg ja pidemmillä vaelluksilla sekä uintiretkellä 80 kg.

Wanha Raatesalmi on savuton alue.

Oman tason valitseminen

On tärkeää kertoa ratsastuskokemus rehellisesti ja realistisesti maastoa varatessa, jotta sinut saadaan sopiva ryhmään. Näin sinulle ja muille asiakkaille taataan kaikista miellyttävin ja turvallisin ratsastuskokemus. Meillä maastot jaetaan tasoryhmien mukaan, joten kaiken tasoisille löytyy varmasti oikea ryhmä, jossa ratsastaa. Jos haluat tulla maastoon omalla porukalla, jossa on eritasoisia ratsastajia, se käy. Tällaisten ryhmien kanssa etenemme aina vähiten ratsastaneen ehdoilla.

Muutenkin kannattaa kertoa, millaista kokemusta on tulossa hakemaan: haluat sitten rauhallisen köpöttelylenkin tai vauhdikkaamman menomaaston. Jos varaat maastoa porukalle, selvitä etukäteen kaikkien taso ja toiveet. Lasten ratsastamaan tulosta tulee aina ilmoittaa etukäteen. Lisäksi pyydämme, että kerrot ovatko tulijat erityisen pieni- tai suurikokoisia, jännittääkö jotakuta erityisesti, onko taustalla esimerkiksi hiljattaisia putoamisia tai jos jollakulla on joku rajoite tai sairaus, joka voi vaikuttaa esimerkiksi hevosen valintaan tai ratsastukseen. Näin saamme varmistettua, että kaikki sujuu mahdollisimman jouhevasti paikan päällä!

Alla on kuvaus eri tasoista, joiden mukaan voit arvioida omaa ratsastuskokemustasi.

  • Aloittelija: Ei ole koskaan ratsastanut tai on käynyt hevosen selässä muutamia kertoja.
  • Perustaidot: On ratsastanut kaikkia askellajeja (käynti, ravi ja laukka.)
  • Kokenut: Hallitsee hevosen kaikissa askellajeissa (käynti, ravi ja laukka (sekä töltti)) ilman ohjeistusta ja osaa varustaa hevosen itse.

Varusteet / pukeutuminen

Tuodessasi omat ratsastusvarusteet, varmistathan, että ne on pesty ja desinfioitu toisella tallilla käynnin jälkeen. Näin vältämme tartuntatauteja.

Pukeudu säähän sopiviin vaatteisiin. Housujen tulee olla aina pitkälahkeiset ja niissä olisi hyvä pystyä liikkumaan mukavasti. Liukkaita materiaaleja kannattaa välttää. Ratsastaessa tulee käytää ainaa pitkähihaista paitaa.

On parempi pukea päälle liikaa vaatteita kuin liian vähän. Varsinkin talvella kannattaa kiinnittää erityistä huomiota hanskoihin ja kenkiin: sormet ja varpaat paleltuvat ensimmäisenä. Lasketteluvaatteet ovat hyvä valinta talviratsastukseen. Kannattaa suosia myös kerrospukeutumista. Lapsille kannattaa pukea erityisen lämpimästi.

Kypärän käyttö ratsastaessa on pakollista kaikissa maastoissa. Kypäriä on lainattavissa meiltä. Talvella kannattaa päähän laittaa ohut pipo, jossa ei ole tupsua, jotta se mahtuu kypärän alle. Tarvittaessa meiltä löytyy kypärämyssyjä.

Varusteiden checklist:

  • Saappaat tai tukevat kengät, joissa pieni korko (talvella lämpimät)
  • Hanskat (talvella lämpimät)
  • Ponnari (pitkähiuksisille)
  • Säänmukainen vaatetus (talvella lämmin)

Huom!

Ratsastaessa promilleraja on ehdoton nolla.

Ratsastaessa ei saa olla reppuja tai isoja kameroita. Kaulahuivit tulee olla takin alla.

Ratsailla puhelimet pidetään äänettömällä ja niihin puhuminen on kielletty. Muistathan myös kysyä ohjaajalta varmistuksen kuvien ottamiseen.

Tallilla ei ole lukittavia säilytystiloja arvotavaroille.

Pukeudu talvella oikeasti lämpimästi. Liikaa vaatetta on aina parempi kuin liian vähän. Suosittelemme useita kerrastoja ja esimerkiksi pilkkihaalari on oikein hyvä valinta kylmään säähän. Lasten kanssa aina vielä enemmän vaatetta.

Pakkasrajasta: Meillä ei ole varsinaista pakkasrajaa, vaan katsomme aina kokonaisuutta, tuulta, ratsastajien ikää jne., mutta yli -28 asteen pakkasella emme enää missään tapauksessa lähde metsään. Islanninhevonen pärjää kyllä säällä kuin säällä, mutta ihmisellä voi tulla kylmä. Kun pakkasta on yli 20 astetta, vaellukset ovat rauhallisia ja laukkaa ei mennä. Tarvittaessa voimme lyhentää maaston kestoa, jos alkaa palella. Ilmoitamme aina jokaiselle asiakkaalle erikseen mikäli sää aiheuttaa muutoksia ratsastukseen. Kiinnittäkää huomiota pukeutumiseen. Oikein pukeutumalla pärjää kelissä kuin kelissä.

Maksaminen

Maksuvälineenä meille käy käteinen, pankki- ja luottokortti tai Smartumin ja Edenredin liikuntasetelit sekä passit. Netistä varattaessa maksat maaston varaushetkellä. Etukäteen sovittaessa meiltä saa myös laskun. Tällöin ottakaa kuitti maksusuorituksesta mukaan tullessanne ratsastamaan. Leirit, kurssit ja muut isommat kokonaisuudet maksetaan ennakkoon, joko laskulla tai suoraan tilisiirtona. Hinnat sisältävät alv 10 %.

Peruutukset ja turvallisuus

Asiakkaan peruuttaessa

Ratsastusvaraukset ovat sitovia eikä niitä voi peruuttaa ilman lääkärintodistusta.

Yli 4hlö maastovaraukset laskutetaan etukäteen eikä niillä ole peruutusoikeutta.

Tuntien rästiminen

Mikäli asiakas sairastuu yllättäen ennen tunteja tai leirin/kurssin aikana on asiakkaalla mahdollisuus tulla suorittamaan maksamansa tunnit ns. rästituntina. Rästitunnit on suoritettava 3kk kuluessa alkuperäisen ajankohdan jälkeen. Rästejä ei voi suorittaa yksityistunteina, vaan ne suoritetaan muiden ryhmien yhteydessä, opettajan ilmoittamina ajankohtina.

Tallin oikeus peruutukseen tai varauksen muuttamiseen ja sään vaikutus ratsastukseen

Pidätämme oikeuden perua ratsastuksen ylivoimaisen esteen (force majeure) sattuessa. Pääosin ratsastamme kuitenkin säistä riippumatta. Myrskyn ollessa vaarallisen voimakasta tai ukkostaessa, voidaan retket/tunnit perua tai niitä voidaan lyhentää tallin puolesta, josta ilmoitamme henkilökohtaisesti. Meillä ei ole varsinaista pakkasrajaa, mutta yli -28 asteen pakkasella emme ratsasta. Hevonen pärjää kyllä säällä kuin säällä, mutta ihmisellä voi tulla kylmä. Kun pakkasta on yli 20 astetta, vaellukset ovat käyntipainotteisia. Tarvittaessa voimme lyhentää maaston kestoa, jos tuntuu liian kylmältä. Ilmoitamme aina jokaiselle asiakkaalle erikseen mikäli sää aiheuttaa muutoksia ratsastukseen. Kiinnittäkää huomiota pukeutumiseen. Oikein pukeutumalla pärjää kelissä kuin kelissä.

Leirien ja kurssien peruutukset

Leiri- ja kurssivaraukset ovat sitovia. Varaus voidaan tehdä puhelimitse, tekstiviestillä tai kirjallisesti esim. sähköpostilla. Varauksen yhteydessä asiakkaalle lähetetään lasku. Maksu suoritetaan kahdessa osassa. Varausmaksu 100€ maksetaan varaushetkellä, jonka jälkeen paikka kurssilla tai leirillä on vahvistettu. Mikäli kurssia ei järjestetä esimerkiksi osanottajapulan vuoksi, palautetaan varausmaksu asiakkaalle. Mikäli asiakas peruu osallistumisensa kurssille, varausmaksua ei palauteta. Mikäli asiakas peruu kurssin tai leirin myöhemmin kuin 14vrk ennen kurssin alkua, niin asiakas on velvollinen maksamaan koko leirin/kurssin hinnan. Loppumaksu on oltava maksettuna 14vrk ennen leirin/kurssin alkua.

Vakuutukset ja ratsastusturvallisuus

On hyvä muistaa, että vaikka hevosemme ovat tarkoin tehtäväänsä valittuja, kilttejä ja rauhallisia kyseessä ovat kuitenkin elävät eläimet. Siksi jokaisen on hyvä tiedostaa että ratsastukseen liittyy riskejä. Putoamisia  tapahtuu kuitenkin erittäin harvoin ja meillä ei ole sattunut vakavia onnettomuuksia. Raatesalmella panostetaan turvallisuuteen erittäin paljon ja kaikki ohjaajamme ovat koulutettuja hevosalan ammattilaisia.

Tallimme ei vakuuta ratsastajia, mutta hevosillamme on vastuuvakuutus. Suosittelemme liittymistä SRL:n jäseneksi saadaksesi LähiTapiolan tapaturmavakuutuksen. Mikäli sinulla jo on vapaa-ajan tapaturmavakuutus, kannattaa varmistaa, että se kattaa myös mahdolliset ratsastustapaturmat.

Maaston turvallinen kulku

Pyrimme aina järjestämään rennon ja mukavan maastoretken ilman turhaa jäykistelyä. Retken turvallisuuden takaamiseksi muistathan kuitenkin seuraavat asiat:

Maastoratsastusta johtaa maastonvetäjä/ratsastuksenohjaaja. Maastonvetäjä päättää ratsastuksen kulusta. Mikäli maastonvetäjä esimerkiksi katsoo, ettei ole turvallista laukata, niin tätä pitää noudattaa. Maastoratsastuksen kulku suunnitellaan aina kokemattomimman ryhmän jäsenen mukaan. Mikäli haluat tulla ns. vauhtimaastoon, niin kysy varausta tehdessäsi kuinka tällainen olisi mahdollista toteuttaa. Maastossa kuljemme aina jonossa, ohjaajan päättämässä järjestyksessä. Järjestystä ei saa muuttaa ilman ohjaajan lupaa. Ohjaaja vastaa ratsastajien ohjeistuksesta ja opetuksesta, ethän puutu ohjaajan työhön.

Mikäli jokin jäi vielä askarruttamaan mieltäsi voit soittaa meille p. 040-1502 606 tai laittaa sähköpostia varaukset(at)wanharaatesalmi.fi. Vastailemme mielellämme kysymyksiinne.